Loviisan kaupunginjohtaja Olavi Kaleva sekä kilpailunjohtaja Kalevi Ilonen avasivat päivän kilpailut ja toivottivat kaikki kilpailijat tervetulleiksi helteiseen Loviisaan. - Meillä loviisalaisilla on tunnetusti talkoohenkeä, joka näkyy hienosti tämänkin päivän kilpailussa, kiitteli Kaleva puheessaan. Lähes puolet päivän talkooväestä onkin innokkaita loviisalaisia, joilla ei välttämättä ole edes kovin kiinteää yhteyttä suunnistusharrastukseen. Tekemistä riittää kilpailujärjestelyissä kuitenkin ihan jokaiselle, sillä esimerkiksi lukuisat kaupungin ydinkeskustaan ja sen tuntumaan sijoitetut rastit on vartioitu koko kilpailupäivän ajan.
- Kilpailijat juoksevat tänään historiallisissa maisemissa, mutta historiallista on myös se, että he ylittävät radallaan Suomenlahden - tai ainakin osan siitä, totesi kilpailunjohtaja Ilonen tervetulotoivotuksessaan. Merenrantamaisemista jo kilpailupaikalle saapuessaan nauttineet kilpailijat voivat todellakin kehua suorituksensa jälkeen ylittäneensä osan Suomenlahtea Loviisajoen suulle rakennettua ponttoonisiltaa pitkin. - Meillä Loviisassa ei ole liikennevaloja, joten olemme tottuneet liikkumaan silloin kuin haluamme. Tänään suunnistajatkin saavat nauttia suorituksestaan oman vauhtinsa ja reittinsä vapaasti valiten.
Harva suunnistaja ehtii suorituksensa aikana nauttia maisemista, mutta tämän päivän kilpailijoille siihen tarjoutuisi loistavat mahdollisuudet. Matkan varrella on tarjolla niin historiallisia Loviisan kortteleita, kuin osa Salpausselän harjuakin.
Kilpailut käynnistyvät näillä hetkillä (klo 9.30), ja iltapäivällä B-finalistit starttaavat radoilleen klo 12.30 alkaen. Kilpailupäivä huipentuu A-finaaleihin, joiden esimmäinen lähtö tapahtuu klo 13.30.
Tällä hetkellä aurinko hellii vielä kilpailijoita, mutta iltapäiväksi ennusteet lupaavat myös sadekuuroja. Monelle kilpailijalle säätilan muutos ennen finaaleja voi olla mieluinenkin uutinen.
Kilpailujen kulkua voi seurata online-tulosten välityksellä

















